keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ekat

Ensiksi ei ollut riittävästi materiaalia. Kyllähän kuvia pitää olla. Kaiken lisäksi niiden pitäisi olla julkaisukelpoisia. Seuraavaksi matskua sataa kaikkialta. Videoita ja kuvia. 1 v synttärit. Onnistumisia agitreeneissä. Luonnonmukaista punkkikarkoitusta. Mökkeilyä. Seikkailua Helsingissä. Auringon nousua. Auringon laskua. Ekat epikset. Sisarusmiittejä. Lampaita ja paimennusta. Tokoa. Esine ruutua. PK tottista. Fresbeetä. Uimisen opettelua. Mustikoita. Kerrottakoon tähän väliin että Lotte on ollut mökillä lähes koko kesän mummini kanssa.


Tämäkin vasta pintaraapaisu, mitä kaikkea on kerennyt kesällä tapahtua. Ja vielä on tapahtumassa. Heti elokuun alkuun lonkka-selkä -kuvaukset, ensimmäiset erkkarit ja seuraavalla viikolla myös ensimmäinen juurihoito. Pääsääntöisesti siis kaikkea kivaa. Suurta ahdistusta ja päänvaivaa on tuottanut tuo pirun katkennut alakulmuri. Pitkään arvoin poiston ja juurihoidon välillä. Nyt on juurihoitoaika varattu. Ja vieläkin on mahdollista muuttaa mieltä, ainakin pari viikkoa.

Enempää en nyt runoile; ei kuulu omiin vahvuuksiin. Hirmuinen läjä kuvia loppuun. Aikajärjestyksessä.






Viimeisissä kuvissa myös ihana Rudi, Red'n Readyn uusin jäsen. Symppis tapaus!




Lisää kuvia kuvasivustollani (joka muuten sai kasvojen kohotuksen hetki sitten)




- Anne


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti