keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Paljon on ehtinyt tapahtua

Ei tässä olekaan mennyt kun se 2 kuukautta edellisestä postauksesta. Vähän piti myös luntata mitä se piti sisällään. Puuhaa on ollut, vaan ei välttämättä niin paljoa, etteikö olisi blogia kerennyt päivittää.




Paljon on tapahtunut kesästä, koirien saralla.
Ensimmäiseksi, niistä on tullut ihan huippu ystävät. Ne peuhaavat ja kiitävät menemään yhdessä päivät pitkät. Lotelle se onkin melko rankkaa, joten se ei jaksa painella menemään pitkiä aikoja. Tällöin se ottaa tiukasti Jediä ylähuulesta. Hirveä huuto alkaa Jedin suunnasta, eikä ihme on se joskus saanut reikiäkin huuliin :D Onneksi oppii usein ensimmäisestä kerrasta.





Jedi onkin kasvanut valtavasti, joten samalla tietenkin kokoero Lotteen kasvaa. Kasvutahti oli 13 kiloon asti noin kilo viikossa, jonka jälkeen ollut puolenkilon paikkeilla. Tällä hetkellä paino huitelee siellä päälle 14. Hampaat ovat myös lähes kokonaan vaihtuneet, sekä pentuturkki lähtemässä kovaa vauhtia.





Lotte taas oli reilu kuukausi sitten steriloinnissa. Eräänlainen jännitysmomenttihan sekin. Nukutus ja vatsa auki pienelle koiralle vaan on aika paljon. Kaikki meni onneksi hyvin, ja nyt se on hoidettu. Kohdun leikkaamisen lisäksi leikattiin lotelta myös turkki, joten se taas pienenee entisestään (toisen kasvaessa).












Jedin kanssa ollaan harjoiteltu hurjasti kaikkea. Uusimpana puiden kiertäminen. Tämän tehtävänä siis harjoittaa agilitya varten. Seuraaminenkin alkaa onneksi pikkuhiljaa edistyä ja päästään keskittymään enemmän yksityiskohtiin. Sitä ollaankin harjoiteltu todella paljon! Alla video puiden kiertämisestä




Viime viikonloppuna meillä oli "pentuleiri". Meidän mahtava kasvattava oli järjestänyt erilaista ohjelmaa meille viikonlopun päiville. Oli mahtavaa, sillä meillä oli koko pentue kasassa! Välissä lapset saivat peuhata menemään!









Lauantaina tokoilimme melko vapaasti Malminkartanon kentillä. Tällöin otettiin myös "viralliset" yksilökuvat.






Siis ihan järjettömät patalaput nämä Jedin korvat, ainakin verrattuna sisaruksiin!

Saman päivän alkuillasta lähdimme Nurmijärvelle kokeilemaan hakua! Se olikin todella mielenkiintoista. Itselle laji oli täysin uusi. Oli niin liikuttaavaa katsella pentuja, kun ne painelivat metsässä yksitellen "ukkoja" etsimässä.


c. Tiia Hämäläinen

c. Tiia Hämäläinen

c. Tiia Hämäläinen

c. Tiia Hämäläinen

Sunnuntaina oli vuorossa vielä agilityn alkeita, mitä nyt pentujen kanssa vielä voi tehdä. Lähinnä siis esteiden tarjoamista, estesiivekkeiden kiertämistä, kontaktia esteeseen, sekä putkeen menemistä. Alla vielä tiivistelmää videon muodossa.




Kaikenkaikkiaan mahtava ja inspiroiva viikonloppu! Tästä on hyvä jatkaa ja kokeilla mikä lajeista olisi se "oma" tulevaisuudessa. Tarkoituksena olisi kyllä kokeilla kaikkea aina tilaisuuden tullen, mutta toistaiseksi minä ja Jedi nautimme eniten agilitysta!






- Anne


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti