the day

Luulin että olin valmistautunu tähän henkisesti. Olisin valmis että tänne tulee saman katon alle yksi uusi elämän alku. Pieni koiralapsi. Väärässä kuitenkin olin. Olo on epätodellinen ja outo. Tapitan Jediä jatkuvasti kun riehun sen kanssa ja ihan vain sen köllöttellessä. Melkein itkettää. On se niin ihmeellinen.

Silmät vielä vähän killottaa :)

Päivä alkoi aamuöisellä heräämisellä. Siinä sitten ventattiin ja hengattiin, oltiin ja mentiin. Äkkiä oltiinkin jo kasvattajan luona hakemassa tuota ihmettä kotiin. Kotiin? Siis mun kotiin? Jedi hyväksyi mun hoodit heti. Rötkötti siellä, köllötti täällä. Söi hienosti lähes kaiken "lounaastaan".

Jedi taitaa olla sisaruksistaan se rauhallisin. Ainakin vielä. Hakiessamme sitä uuteen kotiin, jäi se köllöttelemään (sammakko asennossa) nurtsille, muiden pentujen tullessa moikkaamaan. Jedi on selkeästi pohdiskelija. Ensiksi kannattaa harkita ennen kuin tekee. Mä sanoisin että fiksua. Ilokseni kuitenkin huomasin, että hereillä ollessaan se seuraili mua jo kaikkialle. Parin vuoden päästä voi olla että se käy jo hermoille? Toisaalta Lotte on seurannut mua aina kaikkialle. Ihan vessasta lähtien. Entä nyt? Seuraako ne nyt molemmat mua? Jos ne rupeaisivatkin seuraamaan toisiaan? In my dreams...

Pissit on hienosti tehty, molemmat kaksi kertaa, ulos. Isompi hätä meinasi tulla ruokapöydän alle, mutta juostiin äkkiä ulos. Hienoa, että vatsa ainakin toimii näilläkin helteillä. Helteistä puheenollen. Ne tulevat varmasti osittain helpottamaan yöllä rauhottumista. Viehän se paljon voimia pennulta. Vaikka kurjaahan se on kun toisella on hurjan kuuma. Onneksi meiltä löytyy viileä kivilattia, jolla on varmasti helpompi köllöttää.


Olenkin antanut Jedille jo siedätyshoitoa metelistä ja valmistanut itse tonnikalaherkkuja uunissa. Idean sain Tiian blogista. Pidän ajatuksesta valmistaa itse koiranherkut, näin voi välttyä turhilta teollisilta lisäaineilta. Vehnäjauhot korvasin kaurahiutaleilla. Toivottavasti maistuisi vielä Jedille. Jos kuitenkaan ei, niin Lotelle ainakin uppoaa!

EDIT: Kyllä upposi! Ja paremmin kun "kaupan" herkut.

Me lähdetään Jedin kanssa vielä hetkeksi sukuloimaan. Elikkä väsytystä ennen nukkumaan menoa!

Kenelle muulle tulee tästä mieleen Simba Leijonakuninkaasta? Kädet ylös nyt!

- Anne

Siis tuleeko mulle oikeasti toinen koira?

Uutta blogia jälleen pystyyn. Ideana yskäistä koneen näytölle ajatuksia tämänhetkisestä ja tulevasta koiraelämästä. Ulkoasukin kehittyy kunnes ensimmäinen kuvasato on huolellisesti kerätty ja käsitelty. Ensimmäisestä koirasta tosin löytyy jo kuvia enemmän kuin edes kehtaa mainita.

Tämä ensimmäinen koira on nimeltänsä Lotte, Pillipiiparin Xylofoni. Lotte on 2007 syntynyt Norwich narttu. Millainen? Hyvin monenlainen. Neiti, prinsessa, kiintynyt, rauhallinen, ihmiskeskeinen, pallohullu, iloinen, temppuilija, pieni, mutta ISO. Köllöttelijä, arkajalka, meni veteen ensimmäisen kerran viisivuotiaana, ahne, nirso, rakas, paras ystävä, musta, ruskea, salaa sohvalla nukkuja, viisas, mutta höntti.

Maailman paras ensimmäinen koira.

Juurikin nuo muutamat edellämainitut kohdat tulevat olemaan tulevina kuukausina koetuksilla. Ihmisrakas, prinsessa, pieni, mutta ISO jne..

Syynä juurikin seuraava.

Melko tarkalleen viikon päästä kurvaamme hakemaan valkotumppuisen (toistaiseksi-) mini Aussie uroksen uudeksi perheenjäseneksemme.  Red'n Ready Divine Hercules aka Jedi. 

Toistaiseksi oma tunne on odottava, iloinen, jännittynyt, innokas. Normaalia? Takuulla.

Yksi tunne on kuitenkin pelokas. Ei mikään yltiö kauhuinen, mutta lievästi. Miten rakas Lotteni suhtautuu Jediin? Miten Jedi suhtautuu Lotteen? Sopeutuuko Jedi perheeseemme?

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Tulen tulevien vuosien aikana saamaan varmasti uuden upean suhteen, luottavan, kummaltakin puoliskolta. Tulen saamaan mahtavan harrastekumppanin, jonka kanssa edetään mahdollisesti kisakentille asti. Saan antaa rakkautta uudelle ystävälle, sekä saan sitä takaisin. Parhaassa tapauksessa kaksi minulle tärkeintä koiraa tulevat myös toisilleen tärkeiksi ja muodostavat myös luotto suhteen keskenään.

Nähtäväksi jää, kuinka käy. Kukaan ei voi tietää miten ensimmäinen miitti etenee. Onneksi se tapahtuu kuitenkin mökillämme, kaukana kotoa, joten tutustuminen tulee varmasti vapautuneempaa.

Vielä pitäisi malttaa odottaa se seitsemän päivää! Onneksi sitä ennen voi kuitenki jo suorittaa kaikkea oheistoimintaa, kuten varusteiden ja tarvikkeiden hankkimista.

Ensi kertaan!

-Anne